Joel Pohjanpalo ja
Valio

Vuosia sitten Valio etsi yhteistyöhön Valio Plus Maito -brändiinsä sopivaa joukkueurheilijaa. Ajattelimme, että hänen tulisi olla lahjakas, tavoitteellinen, terveitä elämäntapoja noudattava miellyttävä nuori. Me suosittelimme Joel Pohjanpaloa. Sopimus syntyi nopeasti. Se allekirjoitettiin samaan aikaan kuin kokeneemman pelaajan Sami Hyypiän sopimus, jonka myös olimme rakentaneet.
Jollen yhteistyö Valion kanssa on jatkunut tähän päivään asti, ilman taukoja vuodesta 2013. Sopimuksen sisältö on muuttunut vuosien varrella ja nykyisin se keskittyy Valio Akatemian ympärille, jonka kummi hän on ollut sen perustamisesta lähtien. TWK Enterprisella oli myös ilo ja kunnia olla konsultoimassa Valiota Akatemia syntyvaiheessa.
Valio Akatemia® ohjelma tukee lasten ja nuorten liikuntaa ja hyvinvointia. Ohjelma edistää suomalaisten perheiden hyvinvointia ja auttaa tekemään lasten ja nuorten unelmista totta jakamalla raha-, ravitsemus-, tuote- ja tapahtumastipendejä. Valio Akatemia jakaa vuonna 2020 stipendejä 133.750 euron arvosta.
Image
Yhteistyö elää vuosittain ja on ajassa. Se on pitänyt sisällään viestintää, TV-mainoksia, tarinoita sosiaalisessa mediassa, hyödyntämistä pakkauksissa, jalkapallopäivän junnuille, promoja futisturnauksessa, Valio Akatemian leirille osallistumista, otteluiden seuraamista katsomossa tai aitiossa, mikä vaan ikinä on vastannut parhaiten tavoitteita. TWK Enterprisen tehtävänä on ollut sopimuksen aikaansaamisen lisäksi auttaa sekä Pohjanpalon että Valion toimintaa yhteistyössä, tehdä siitä mahdollisimman helppoa, tuloksellista ja mutkatonta. Paras onnistumisen mittari lienee se, että molemmat ovat kerta toisensa jälkeen halunneet jatkaa yhteistyötä.

Jaa: